Hallituksen aktiivimalli on työttömyysturvan heikennys

SAK vastustaa hallituksen kaavailemaa työttömyysturvauudistukseen liittyvää niin sanottua aktiivimallia. Ammattilittojen keskusjärjestön mielestä aktiivimalli on käytännössä työttömyysturvan heikennys.

Mikä aktiivimallissa mättää?

Ensimmäiseksi SAK:n mielestä Sipilan hallituksen ajama aktiivimalli tarkoittaa heikentää työttömien toimeentuloa.

-Jos työtön ei saa tarkastelujakson aikana lyhyitä työkeikkoja tai osallistu työllisyyspalveluihin, hän menettää yhden korvauspäivän kuukaudessa – eli melkein viisi prosenttia työttömyysturvasta, linjaa SAK.

Keskusjärjestä näkee myös aktiivimallin kasvattavan byrokratiaa.

-Se myös  vaikeuttaa työttömän elämää sekä kohtelee ihmisiä eri puolilla Suomea eri tavoin. Malli ei huomioi tarpeeksi hyvin alueellisia eikä alakohtaisia eroja, järjestö sanoo kannanotossaan.

 

Sanktiot kovia – tuki pientä

Keskusjärjestön mukaan muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomessa työttömien sanktiot ovat jo nyt kohtuuttoman kovia – kun taas työnhaun valvonta ja tuki työnhaussa on muita maita vähäisempää.

-Aktiivimalli ei paranna työttömien palveluja vaan tarjoaa työttömille lisää keppiä, ammattiliittojen keskusjärjestö näkee.

SAK ei ole osallistunut ns. aktiivimallin valmisteluun.

 

Kuva: wikipedia

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*


*

UA-77399213-1