Ikäystävällisyyteen on Keravallakin matkaa

Yksinäisyyden torjumisessa ovat eläkeläisjärjestöt tärkeitä, kirjoittavat Lauri Saloriutta ja Maila Hölttä.

Nuoruutta palvova yhteiskuntamme pitää usein ikää pelkkänä numerona. Mutta se ei ole totta. Ikääntyminen tuo mukanaan monia haasteita.


WHO:n aloitteesta syntyi vuonna 2010 ikäystävällisten kuntien verkosto, johon oli vuoden 2019 syyskuussa liittynyt 937 kaupunkia ja yhteisöä 46 maasta. Suomen kunnista verkostossa ovat jo ainakin Tampere ja Turku. Keravan Vasemmiston valtuustoryhmä teki syksyllä 2019 aloitteen kaupunkimme liittymiseksi tähän verkostoon. Mukaan tuli muitakin valtuutettuja. Valtuusto on hyväksynyt aloitteen.

Ikäystävällisyys on otettava kaikissa päätöksissä huomioon. Esimerkiksi yksinäisyyden torjumisessa ovat eläkeläisten omat järjestöt elintärkeitä. Ne tarvitsevat toimintaansa riittävät ja esteettömät tilat hyvien kulkuyhteyksien päästä korvauksetta eli ilmaiseksi. Tila-asioita on ratkaistu vuosi kerrallaan. Kaupunki on pyrkinyt rajoittamaan Sampolan palvelukeskuksen käyttöä ja tarjonnut yhdistyksille vanhan kauppalantalon tiloja. Sen remontointi on kuitenkin kesken, eikä esteettömyyttä ole turvattu.

Muita ikäystävällisyyden alueita ovat esimerkiksi liikkumisen turvaaminen helposti hahmotettavilla, hyvin valaistuilla ja kunnossapidetyillä reiteillä, opasteilla, levähdyspenkkien sijoittelulla ja esteettömillä käymälöillä. Ei saa myöskään unohtaa erityisesti senioreille suunniteltua asuntotuotantoa eikä julkisen liikenteen tukemista. Viimeksi mainitun osalta oikeisto kokoomuksen johdolla heikensi merkittävästi HSL:n lippuehtoja 70 vuotta täyttäneiden osalta. HSL:n hallitus siirsi alennusedun kertalipuista kausilippuihin. Melko harvat eläkeläiset kuitenkaan matkustavat niin paljon, että kausilippu kannattaisi hankkia. Tämä päätös tulee ottaa uuteen käsittelyyn.

Ikäystävällisyyden tulee olla itseään ruokkiva kehä: oppia ikä kaikki.

  • KUKA:
  • Lauri Saloriutta, 69, eläkeläinen.
  • Kahden aikuisen pojan isä.
  • Ammatilta tuotepäällikkö ja koko työura tietoliikenne-elektroniikan tuotekehitystehtävissä.
  • Asunut 40-vuotta Keravalla, nyt Jaakkolassa.
  • Mistä tunnetaan: nauttii Musiikkitalon ja Keravan kirjaston kulttuuritarjonnasta.

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*


*

UA-77399213-1