Miksi lastensuojelu on kriisissä?

Yksityinen sektori tuottaa nykyään yli 80 prosenttia lasten-, nuorten- ja koulukotien palveluista. Viime vuosina nämä palvelut ovat kriisiytyneet.  Sekä sijoitettujen lasten ja nuorten määrä että heidän oireilunsa ovat karkaamassa käsistä.

Miksi näin on käynyt?

Itse pidän syynä bisnekseen perustuvaa toimintatapaa. Sitä on todella vaikea yhteensovittaa lastensuojelulaissa (2007/417) kuvattujen ensisijaisten, perhekeskeisten ja avohuoltoon perustuvien toimintamallien kanssa.

Jos tärkeimmäksi asiaksi tulee tyhjien petipaikkojen nollaaminen, bisnes itse voi toki näyttää hyvinkin kukoistavalta. Mutta jos siinä samalla karsitaan sosiaaliset kontaktit ja muut lasten ja nuorten kasvua tukevat elementit, ajaudutaan helposti itse itseään ruokkivaan noidankehään.

Eikä näitä ongelmia voi pistää koronan piikkiin.

Professori Matti Rimpiläinen kirjoitti lastensuojelun kriisiytymisestä jo kymmenen vuotta sitten. Mutta laajemmin ongelmat tunnistetaan ja tunnustetaan vasta nyt, kun jo yli kolme prosenttia 16-17 -vuotiaiden ikäluokasta on sijoitettuna ”säilössä”.

Vain hieman kärjistäen voi sanoa, että toimintatapa suomalaisessa lastensuojelussa muistuttaa suuresti toimintatapaa amerikkalaisissa vankiloissa. Sielläkin ”vankeinhoidon” keskeisin tavoite on tyhjien sellien täyttäminen.

Ja seurauskin on sama: ”asiakkaiden” määrä suhteessa väestöön on aivan omaa luokkaansa. Eikä hoidollista vaikutusta ole juuri nähtävissä. Vangeista, joista yli puolella on jokin hoitamatta jäänyt mielenterveysongelma, tulee tyypillisesti toistuvaisvankeja.

Toinen ongelma on hankintalainsäädäntö.

Siitä näyttäisi tulleen keskeinen laitosmuotoisiin sijoituksiin ohjaava normi. Kuntien ensisijaiseksi huoleksi näyttäisi nousseen se, että hankintaprosessi on mennyt oikein. Se, miten lastensuojelutavoitteet hankinnoissa toteutuvat, jätetään markkinoiden ratkaistavaksi.  

Käteen tästä kaikesta jää se lohduton päätelmä, että lasten ja nuorten etu ovat saaneet tehdä tilaa taloushallinnon normeille. Kansan kielessä tämä tarkoittaa sitä, että mennään raha edellä. Ja sitäkin vain lyhyellä, hoidon todellisen vaikuttavuuden sivuuttavalla aikavälillä.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

Minusta olisi rehellistä tunnustaa, että sijaishuolto ei voi olla liiketoiminnan kohde. Mutta sitä poliitikkomme, kuten puheenjohtaja Petteri Orpo Ylen vaalitentissä 14.1.2022, eivät pysty tätä julkisesti myöntämään. Sen sijaan he sanovat olevansa surullisia.

Valitettavasti suru itsessään ei auta asiaa. Ongelman ratkaisu edellyttää lastensuojelun ja suojelubisneksen välisen siteen katkaisua. Vain siten voimme palauttaa lastensuojelulaissa täsmennetyt perhekeskeiset toimintatavat ensisijaisiksi toimintamuodoiksi.

Toki laitosmuotoistakin suojelua tarvitaan, mutta pääosa siitä tulee järjestää hyvinvointialueiden omana tuotantona.

Se on lasten ja nuorten etu.

Erkki Laukkanen
Aluevaaliehdokas (vas.)
Mäntsälä

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*


*

UA-77399213-1