PAMin työsuojeluvaltuutettu vaatii jäsenäänestystä kilpailukykysopimuksesta

Palvelualojen ammattiliitto PAMin edellisen kauden edustajiston puheenjohtaja, työsuojeluvaltuutettu Joonas Tuomivaara vaatii SAK:n edustajakokoukselta jäsenäänestyksen täytäntöönpanoa kilpailukykysopimuksesta (KiKy).

Kovasanaisesti blogissaan KiKyä kritisoiva ex-puheenjohtaja vaatii myös yleislakkoa, mikäli voittoa tekevät yritykset tulonsiirron myötä lähtevät vielä irtisanomaan työntekijöitä.
– Itse asiassa, toivon, että parhaillaan kokoontuva SAK:n 19. edustajakokous järjestää sääntöjensä 28§ mukaisen jäsenäänestyksen KiKyn hyväksymisestä, Tuomivaara purkaa KiKy-pettymystään Uuden Suomen Puheenvuoro –blogissaan.

– Toivon, että edustajani SAK:n edustajakokouksessa linjaavat, että kun seuraavan kerran voittoa takova yhtiö päättää yt-menettelyllä irtisanoa väkeään, tulee SAK järjestämään yleislakon, koska viimeistään tällöin työnantajat osoittavat, ettei heillä ole minkäänlaista aikomusta työllistää, vaan ainoastaan ryöstää palkansaajien rahat omistajien taskuun, hän jatkaa.

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*


*

UA-77399213-1