Pekonen: Hallitus asettunut hyvinvoivien puolelle

Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, kansanedustaja Aino-Kaisa Pekosen mukaan leikkaamalla työntekijöiltä, yhteiskunnan turvaverkoista ja palveluista hallitus on asettunut vanhanaikaisesti ajattelevien työnantajien, suurituloisten ja hyvinvoivien puolelle. Pekonen sysää hallitukselle myös vastuun niin sanotun yhteiskuntasopimuksen vaikeuksista.

– Kaikilla SAK:n liitoilla ei ollut luottamusta siihen, että hallitus pitäisi oman osansa sopimuksesta. Ja miksi olisi? Hallitus päinvastoin uhkailee palkansaajia ja työttömiä lisäleikkauksilla. Voi sanoa, että maan hallitus on tämän kolmikannan heikko lenkki, sanoo Aino-Kaisa Pekonen.

Pekosen mukaan hallitus on jo nyt leikannut esimerkiksi paljon sairastavilta aivan liikaa. Terveydenhuollon asiakasmaksut ovat jo nousseet ja lääke- ja matkakorvauksia on leikattu. Ja nyt näyttää siis siltä, että maksut tulevat vain nousemaan entisestään.

– Sipilän hallituksen pyhä uskonkappale on, että kenenkään verotus ei nouse. Kuitenkin sairaille määrättiin 50 euron omavastuun apteekissa ja terveyskeskuksissa korkeampi maksu. Mitä muuta nämä ovat kuin rankka lisävero, joka kohdistuu yhteiskunnan heikoimpiin?

Pekosen mukaan Suomen suurin ongelma on työttömyys, jota hallitus leikkauksillaan vain pahentaa. Kaikkien talouspoliittisten toimenpiteiden sekä rakenteellisten uudistusten tulee nyt tähdätä työllisyyden parantamiseen. Työttömyyden kasvun jatkuessa valtion menot kasvavat ja tulot vähenevät. Siksi myös velkaantuminen tulee jatkumaan.

– Suomen työllisyyspolitiikkaan on tehtävä täyskäännös. Nyt tarvitaan myös sellaista investointiohjelmaa teihin ja ratoihin, joka palvelee elinkeinotoiminnan tarpeita ja jonka seurauksena syntyy asuntoja sinne missä niillä on kysyntää.  Näissä oloissa sellainen investointiohjelma rahoittaisi itsensä muutaman vuoden viiveellä. Myös pienituloisten verokevennys voisi välittömästi lisätä kotimaista kysyntää.

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*


*

UA-77399213-1