Vanhusten etähoito, etiikalla vai ilman?

Keusoten palveluverkkosuunnitelmassa kotiin annettu etähoito esitetään keinona leikata väestön ikääntymisestä aiheutuvia kustannuksia. Jatkan keskustelua tämän linjauksen kestävyydestä.

Suunnitelman mukaan etähoidon ja sitä tukevien palvelujen avulla olisi seuraavan kymmenen vuoden aikana säästettävissä noin 100 miljoonaa, valtaosin ikäihmisten palveluista.

Itse en tähän temppuun usko, koska etähoidon säästötavoitteeseen sopiva hinta on vedetty lähinnä hatusta. Ja mitä etähoidon eettiseen ulottuvuuteen tulee, niin sitä ei ole Suomessa juuri lainkaan arvioitu.

Näin usein käy, kun monimutkaiseen ongelmaan kaupataan yksinkertaista ratkaisua.

Onneksi meillä on kansainvälinen tutkimuskirjallisuus. Tässä artikkelissa esittelen tuloksia Englannista, jossa etähoito on ollut tapetilla jo noin 20 vuoden ajan. Avainlähteeni löytyvät tästä, tästä ja tästä.

Tutkimuksen mukaan etähoito voi täydentää ja tehostaa hoitoverkostoja. Mutta tutkimus ei tue oletusta, että etähoito voisi korvata lähi- ja läsnähoitoon perustuvan palvelun.

Etähoidossa omatoimisten ja toimintakykyisten hoidettavien elämän laatu voi toki parantua. Mutta tämä ei päde yleisesti. On tarpeita, joita se ei pysty tunnistamaan ja tilanteita, joihin se ei sovi. 

Ja mitä säästöihin tulee, niin myös näyttö etähoidon kustannustehokkuudesta on kyseenalainen. Ainoa selkeä muutos näyttäisi olevan, että yksityisiltä tuottajilta ostettujen palvelujen osuus on kasvanut.

Ja muutakin pohtimisen arvoista on löydetty.

Etähoidossa vastuuta siirretään hoidettavalle itselleen ilman varmuutta vastuunkantokyvystä. Joskus vastuun siirto toimii, joskus ei.

Välissä on iso harmaa alue, josta on vaikea sanoa mitään varmaa, ainakaan etukäteen. Ja jälkikäteen sanominen menee liian usein jälkiviisauden puolelle.

Etähoito altistaa myös hoitovirheille. Ilmaisukyvyltään ja muistiltaan rajallisten ihmisten etähoito voi johtaa virheellisiin hoitoihin ja (liika)lääkityksiin siksi, että hoidettavan tila ei tule etäkeinoin kunnolla selvitetyksi.

On myös osoitettu, että passiiviset, tekniseen seurantaan perustuvat palvelut tekevät hoitajan ja hoidettavan suhteesta teknisluontoisen, muuta havainnointia vähättelevän suhteen.

Mitä tästä päättelemme?

Se, että etähoidossa tarvittava teknologia on jo suurelta osin olemassa, ei tarkoita, että etähoitojärjestelmä olisi eettisesti ja sosiaalisesti kestävällä pohjalla.

Siksi etähoidon lisäksi tarjolla on oltava myös muuta hoitoa, josta hoidettavan ja hänen omaistensa on voitava valita. Säästöperustein tätä oikeutta ei pitäisi evätä.

Se, että etähoitoa tarjotaan viimeisenä keinona pitää haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset kotona, edellyttää, että etähoidon eettiset reunaehdot on kirjataan lainsäädäntöön.

Ilman näitä kirjauksia etähoidettavien oikeuksia on todella vaikea todentaa.

En usko, että tämä kirjoitus muuttaa keskusteluasetelmaa Keusotessa – niin perusteellisesti oletus etähoidon siunauksellisista vaikutuksista on omaksuttu.

Mutta olen aivan varma, että muutamassa vuodessa nuo oletukset tulevat romuttumaan. Jää nähtäväksi, millaisiin korjaustoimiin silloin ryhdytään, ja millä hinnalla.

Erkki Laukkanen
Keusoten hallituksen jäsen, Vas

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*


*

UA-77399213-1