Vuokrankorotusjarru Suomeen

Asuntopolitiikan tulee taata kohtuuhintainen ja laadukas asuminen kaikille. Vasemmisto esittää lainsäädääntöön muutoksia joilla turvataan jokaiselle oikeus turvalliseen ja kohtuuhintaiseen asuntoon. 

Tarvitaan vuokrankorotusjarru
– Moniin muihin Euroopan maihin verrattuna Suomen yksityiset vuokramarkkinat ovat poikkeuksellisen vähän säädellyt, toteaa Vasemmistoliiton asuntopoliittisen työryhmän vetäjä keravalainen Pia Lohikoski.
– Suomen asuntomarkkinat ovat muuttuneet sitten vuoden 1995 vuokrasäännöstelyn purkamisen ja huoneenvuokralain viimeisimmän uudistuksen: vuokralainen ja vuokranantaja eivät ole tasaveroiset sopijaosapuolet, Lohikoski jatkaa.

Koska asuntomarkkinat eivät Suomessa toimi, on vuokrankorotuksia hillittävä ainakin korkeimpien vuokrien kasvukeskuksissa. 

Useissa maissa vuokranantaja ja vuokralainen voivat sopia aloitusvuokran vapaasti, mutta vuokrankorotuksia säännellään esimerkiksi indeksillä, joka perustuu elinkustannuksiin sekä rakennuksen ylläpitokustannuksiin.

Vasemmiston mielestä Suomessa tarvitaan uudenlaista vuokrankorotusjarrua Saksan ja Irlannin tuoreiden esimerkkien mukaan ainakin pääkaupunkiseudulle, jossa vuokrataso on noussut kohtuuttoman korkealle.

Saksassa tuli kesäkuussa 2015 voimaan laki, jonka perusteella voidaan määrätä kymmenen prosentin katto vuokrien korotuksiin asuntomarkkina-alueilla, joilla kysyntä on voimakasta. Irlannissa puolestaan tuli joulukuussa 2015 voimaan lakimuutos, että vuokrankorotuksia ei voi tehdä joka vuosi, vaan vuokratasoa jarrutetaan sallimalla korotukset vain joka toinen vuosi.

Asumistakuulaki takaamaan kohtuuhintainen asunto

Vasemmistoliitto esittää uudessa asuntopoliittisessa ohjelmassaan muun muassa asumistakuulakia, jolla taataan jokaiselle oikeus turvalliseen, kohtuuhintaiseen asuntoon.

Markkinaohjattu asuntopolitiikka ja liian vähäinen sosiaalinen vuokra-asuntotuotanto ovat viime vuosina kasvattaneet asumiskustannukset kohtuuttomiksi. Asumiskustannukset ovat nousseet viime vuosina kotitalouksien tuloja nopeammin varsinkin pääkaupunkiseudulla. Vuokrien tuloja suurempi nousu on aiheuttanut monelle pienituloiselle vuokralaiselle huomattavia toimeentulovaikeuksia.

Markkinat eivät kykene korvaamaan tavoitteellista asuntopoliittista suunnittelua, ohjausta eivätkä poliittista päätöksentekoa. Asuntopolitiikassa tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta. Sekä kunnat että valtio tarvitsevat nykytarpeita vastaavan ja tulevaisuuteen katsovan asuntopoliittisen ohjelman, joka mahdollistaa kohtuuhintaiset tontit ja riittävän rahoituksen myös sosiaaliselle asuntotuotannolle.

Vasemmistoliiton puoluehallitus hyväksyi puolueen asuntopoliittisen ohjelman kokouksessaan 1.6.2016. Tutustu ohjelmaan Vasemmiston kotisivuilla

Kuva: Wikipedia

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*


*

UA-77399213-1