Yhtiöittäminen vaarantaa terveyspalvelut

Keravan Vasemmistoliitto vastustaa terveyspalveluiden yhtiöittämistä. Vasemmisto keskusteli lokakuun lopulla pitämässään syyskokouksessa Sipilän hallituksen ajamasta SOTE-uudistuksen yksityistämisautomaatista ja on erittäin huolissaan Keravan terveyskeskuksen tulevaisuudesta.

– Keravalaisten terveyspalvelut turvataan parhaiten tuottamalla laadukasta julkista palvelua, kun taas pakkoyhtiöittäminen palvelisi ensisijaisesti vain nopeita voittoja ihmisten terveyden kustannuksella hakevia pääomasijoittajia, linjasi Keravan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Pia Lohikoski.

Yhtiöittäminen piilottaa päätöksenteon

Keravan Vasemmisto muistuttaa, että vaikka palvelua tuottaisikin kaupungin itsensä omistama yhtiö, yhtiöittäminen piilottaa sosiaali- ja terveyspalvelujen päätöksenteon osakeyhtiölain taakse heikentäen kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamiseen.

– Sosiaali- ja terveyspalveluissa käytetään merkittävää julkista valtaa. Kuka tulevaisuudessa voi määrätä salmonellaa sairastavan elintarviketyöntekijän pois työpaikaltaan, päättää lapsen huostaanotoista tai vakavasti mieleltään sairaan pakkohoidosta?, kysyy Keravan Vasemmistoliiton puheenjohtaja Kari Salonen.

Yhtiöittäminen pirstoloi palvelun sillisalaatiksi

Keravan Vasemmisto katsoo, että yhtiöittämismallissa palvelujen tuottajat pirstoutuvat ympäriinsä, ja palvelujen integraation sijasta saadaan sillisalaatti jossa yksittäiset palveluntuottajat tuijottavat vain omaa tonttiaan hukaten kokonaisuuden.

Kustannussäästöjen sijaan hallituksen SOTE-uudistuksessa saadaan vain kustannusten nousua. Maakuntien uudet hallintahimmelit joutuvat vahtimaan palveluntuottajien toimintaa sen sijaan että keskittyisivät palvelujen tuottamiseen. Keravan Vasemmisto katsoo, että sotesoppa on kiehumassa pahasti yli, joten on aika viheltää peli poikki ja todeta, että hallituksen eväillä SOTE-uudistus on menossa täysin väärään suuntaan.

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*


*

UA-77399213-1